Perustajat

Yrityksessä on kaksi vahvaa ruoka- ja puhtauspalvelujen ammattilaista, joilla vahvat verkostot alan yksityisiin ja julkisiintoimijoihin, joiden yhteistyöllä voidaan uudistaa ja kehittää kustannustehokkaampia tukipalveluja unohtamatta kuntien elinvoimaisuutta ja ruokaturvallisuutta. Ylivoimainen ja monialainen asiantuntemus maa- ja elintarviketaloudesta, ruokaturvallisuudesta ja ravitsemuksesta, sekä teknologiasta ja puhtaudesta, taloudesta ja kannattavuudesta on tehokas paketti.

Molemmat ovat yli kahdenkymmenen vuoden ajan toimineet organisaatiossaan tulosvastuullisissa johtamisen, ohjaamisen tai suunnittelun tehtävissä. Jaana on myynyt omaa osaamistaan, tehnyt itsenäisesti työtä ja saavuttanut hyvä tuloksia, myös vapaa-ajallaan järjestänyt ravintolatoimintaa. Kaija on kehittänyt pitkäjänteisesti kunnallista ruoka- ja puhtauspalveluorganisaatiota ja uutta toimintaa. Pitkien työuriemme aikana olemme kehittäneet useita malleja laskentaa, tuotteistusta, mitoitusta helpottamaan ja uusia tapoja toimia. Meistä kumpikaan ei asetu tavanomaiseen muottiin: meillä on sisäinen into kehittämiseen ja haluamme olla mukana asiakkaiden kanssa luomassa uusia, parempia palveluita – Löydetään siis yhdessä punainen lanka!

Kaija Rönni

toimitusjohtaja
kaija.ronni@pyltico.fi
puh. 045 -1333216

Jaana Levo

kehitysjohtaja
jaana.levo@pyltico.fi
puh. 040-7186406

Kerro muillekin!